Joillekin se on aina, joillekin sekunnilleen ja joillekin viitteellinen. Deadlinen pitämisessä auttavat hyvät suunnitelmat ja työporukka, johon voi luottaa.
Tämä on Kirsi Matson-Mäkelän päivän zen-hetki. Ylen Hämeen alueuutisten ankkurivuorossa oleva toimittaja on kiiruhtanut maskeeraamoon, valinnut rekiltä asuun sopivat helmet ja saa nyt hetkeksi rauhoittua ja sulkea silmänsä. On itse asiassa vähän pakko, koska maskeeraaja Johanna Vänttinen ottaa seuraavaksi käsittelyyn luomet.
”Maskeeraamo on keskittymisen paikka. Tässä työssä on haastavaa, että skarpeimmillaan pitäisi olla lähetyksessä päivän lopulla”, Matson-Mäkelä sanoo.
Vaikka työpäivä on ollut poikkeuksellisen rauhallinen – illan toinen lähetys on peruttu MM-hiihtojen tieltä – suunnitelmat ovat kertaalleen menneet uusiksi sote-uudistukseen liittyvien uutisten vuoksi. Meikkaajan tuolissa mielessä ei ole deadline, vaikka se on Matson-Mäkelän työpäivässä läsnä koko ajan. Se tulee vastaan sekunnilleen ja vaatii sekunnilleen oikean pituista lopputuotetta.
”Deadline on meille tiettyyn slottiin mahtumista”, Matson-Mäkelä sanoo
”Kiire ja stressi vähenevät, kun on tiimi, joka osaa hommansa. Kun meidän mediatoimittajamme ja ohjaajamme lupaavat, että juttu valmistuu, siihen voi luottaa, vaikka se ei olisi valmiina vielä kahta minuuttia ennen lähetystä.”
Kiire määrittää monen toimittajan työtä. Deadlinesta on tullut online ja uutiskilpailusta sekuntipeliä. Katkeamattomaan juttuvirtaan sukeltavat kaikki, eivät vain perinteiset nopeat viestimet, kuten radio, vaan myös aiemmin päivään sidotut sanomalehdet ja omia sähköisiä palveluitaan pystyttävät aikakauslehdet. Nopeutta seurataan toimituksissa entistä tarkemmin.
Nopeus on aina ollut yksi journalismin itseisarvoista. Ajan ja journalismin suhdetta on tutkittu verrattain vähän, mutta jo 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa BBC:n toimittajien havaittiin puhuvan itsestään ajan uhreina, jotka kamppailevat deadlineja vastaan uutisvirran pyörteissä.
”Kiire on lisääntynyt, sen näkee jo juttumääristä”, sanoo Aamulehdessä verkkotoimittajana työskentelevä Anu Leena Koskinen.
Hän saa deadlinen vastaansa yhden vuoron aikana yli 30 kertaa. Tai oikeammin, deadline on koko ajan. Osa jutuista on STT:n juttuja omilla täydennyksillä, osa siteerauksia ja osa omia tai kollegojen verkkosähkeitä. Lisäksi verkkotoimittajan julkaistavana on päivän videoita.
”Sen verran kiire oli eräässäkin työvuorossa, että kun Mauri Pekkarinen pyysi lukemaan talousvaliokunnan mietinnön juttuani varten, parahdin, että en kyllä ehdi. Jos olisin tehnyt juttua printtiin, olisin toki lukenut mietinnön.”
Koskinen aloitti verkkotoimituksessa puolisen vuotta sitten.
”Käsitykseni deadlinesta on tietysti muuttunut, kun juttuja julkaistaan jatkuvasti. Ei se aiheuta ahdistusta, vaan tarkoittaa minulle enemminkin sitä, että työt valmistuvat”, hän pohtii.
Aiemmin Koskinen on työskennellyt printtipuolella. Aikanaan jo kesä Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa opetti laittamaan pisteen paikoilleen ajoissa.
”Se oli paras nopeuskoulu, enkä sen jälkeen ole pelännyt deadlinea.”
Ylen toimitiloissa Tampereen Vuolteenkadulla päivä on spurtteja ja suvantoja. Vielä yhdentoista jälkeen aamupäivällä ei olla varmoja, mitä perustuslakivaliokunta aikoo sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta lausua. Illan lähetykseen menee joko aiheeseen liittyvä juttu, johon tarvitaan materiaaleja niin Päijät-Hämeestä, Kanta-Hämeestä kuin Pirkanmaalta tai ”XL-juttu” taksien mobiilisovelluksista.
XL-jutulla tarkoitetaan pidempään suunniteltua juttukokonaisuutta, jota tehdään useammassa toimituksessa, tässä tapauksessa Pasilassa, Oulussa ja Tampereella. Eri toimitusten kanssa on neuvoteltava yhteinen julkaisuaikataulu. Kaikille sopivan deadlinen löytyminen vaatii koordinointia.
”Sitä työssä on nykyisin paljon enemmän. Se vie paljon aikaa ja energiaa. Jatkossa tilanne muuttuu vielä, kun alue-tv-uutisten lähetysten koostaminen keskitetään Tohlopin Mediapolikseen”, Matson-Mäkelä kertoo.
Aamun palaverien jälkeen odotellaan siis päätöstä. Siinä välissä Matson-Mäkelä ehtii paljon muutakin: korjata julkaisua odottavaa nettitekstiään, tilata lähetykseen materiaalia, neuvotella juttuja myös radioon ja vilkuilla Twitteriä. Joskus hän pohjustaa ankkurivuorossa seuraavan viikon repparikeikkoja. Ja jossain välissä pitäisi siirtää sakkopaikalla oleva auto.
”Kiire on aina resurssikysymys. Meillä resurssit eivät ole juuri muuttuneet, mutta tekemisen määrä on lisääntynyt.”
Uutistyössä kiire voi yllättää, vaikka resurssit olisivat hyvät, Matson-Mäkelä muistuttaa. Silloin toimitus sähköistyy.
”Kun jotain tapahtuu, sen kyllä huomaa. Koko ilmapiiri muuttuu ja ihmiset tormakoituvat, syntyy hyvää pöhinää. Uutisihmiset ovat sillä tavalla vähän perverssejä, että mitä pahempi tilanne on ja mitä suurempi ihmisten tiedon tarve, sitä suurempi on tunne, että meitä tarvitaan, koska meillä on jotain merkityksellistä kerrottavaa.”
Asia ei ole muuttunut sitten 1970-luvun. Ajan uhreja tai ei, toimittajat myöntävät, että juuri kaikkein kiireisimmät tositilanteet tuovat työssä eniten tyydytystä.
Myös verkkotoimittaja Koskinen nauttii työssään jatkuvasta toiminnasta.
”Tylsistyn aika helposti, eikä minulle välttämättä sopisi se, että teen viikon samaa juttua. Välillä on vaikeaa päästää kiireestä irti. Kotonakin haluaa vain katsella uutisia”, Koskinen kertoo.
Nopeasti, tehokkaasti ja ajallaan asiat haluaa tehdä myös Tehy-lehdessä työskentelevä Riitta Hankonen. 16 kertaa vuodessa ilmestyvässä lehdessä ”viime tippa” ei ole netin tapaan aina tai kahta minuuttia ennen deadlinea, kuten radiossa. Hankonen kirjoittaa jutut valmiiksi painopäivää edeltävällä viikolla. Keskimäärin hän kirjoittaa 5 – 6 juttua per lehti.
”Deadline on siinä mielessä viitteellinen, että teen jutut valmiiksi mieluiten jo sitä ennen jos vain suinkin mahdollista. Minua häiritsee, jos langat roikkuvat”, Hankonen sanoo.
Matkustamista ympäri Suomea edellyttävä työ ja työläät pääjutut vaativat koko toimitukselta tarkkaa suunnittelua. Toimittajat, toimitussihteeri ja AD työskentelevät eri rytmissä ja työtä tehdään etupainotteisesti.
”Olemme kääntäneet porukalla laivaa siihen, että suunnittelevaa työtä olisi enemmän. Deadlinen kunnioittaminen on muiden työn kunnioittamista. Jos lipsun omassa työssäni, se kostautuu käytävän toisessa päässä. Kukaan meistä toimittajista ei halua, että toimitussihteeri tai AD eivät pääse syömään sen takia, että me olemme vetkutelleet.”
Suunnitelmallisuus lisääntyy niissäkin välineissä, joissa tehdään päivittäin nopeita päätöksiä. Päätöksistä raportoidaan ennakkoon, ja pyritään luomaan omaa uutisagendaa. Siksi ajanhallinta korostuu työprosesseissa.
”Ennenkään ei menty kädestä suuhun, mutta pitkän tähtäimen suunnitelmat korostuvat jo työaikojen takia. Jos halutaan esimerkiksi streamata joku iltatilaisuus, se pitää ottaa huomioon työvuorosuunnittelussa”, Matson-Mäkelä sanoo.
Ylen kaltaisella suurella uutiskoneella on varaa panostaa sekä suunnitteluun että nopeaan reagointiin. Matson-Mäkelä huomauttaa, että kynnys ylimääräisen uutislähetyksen tekemiseen on madaltunut. Netin tuoma muutos on muuttanut median kellon.
”Ennen uutislähetys oli pyhä, eikä sitä ennen saanut radiossa edes vihjata, että tulossa on kova uutinen. Nykyisin pyrimme siihen, etteivät uutiset ole vain tunnareiden välissä, vaan aiheet elävät pitkin lähetystä”, hän kertoo.
Niin televisiossa, radiossa, verkkotoimituksessa kuin lehdessäkin työskentelevälle toimittajalle deadline on oman työajan hallintaa. Hankosen mukaan oikea työrytmi tulee sisäänrakennettuna.
”Kun lähetän haastateltavalle jutun kommentoitavaksi, laitan siihen päivämäärän ja kellonajan, mihin mennessä haluan kommentit, jotta voin katsoa ne rauhassa. Yleensä se toteutuu hyvin. Joskus huomaa silti, että muilla käsitys deadlinesta on jotain muuta kuin toimittajilla. Deadline on joillekin ammattiryhmille liukuva käsite”, hän sanoo.
Joskus toimittajien kiire tarkoittaa myös haastateltavalle kiirettä. Tempon noustessa kommentteja ei voi miettiä enää ”yön yli”.
Muun maailman deadlinet aiheuttavat Tehy-lehdessä päänvaivaa silloin, kun isot seurattavat aiheet etenevät yllättäen.
”Ei voi sanoa, että se olisi valvottanut, mutta suuret, hahmottomat kokonaisuudet mietityttävät. Kerran tein sotesta huolellisen aukeaman pläjäyksen, joka happani yhdessä viikonlopussa. Politiikan teossa deadlinet ovat venyviä. Ne päätökset tulevat, kun tulevat.”
Päätös sote-uudistuksen ensimmäisen version perustuslaillisuudesta tulee torstaina 19. helmikuuta kello 13.
Kello 14 Matson-Mäkelä aloittaa puhelinpalaverin, jossa neuvotellaan Lahden ja Hämeenlinnan toimitusten kanssa siitä, mitkä jutut menevät lähetykseen. Vajaan vartin mittaisessa palaverissa ehditään käydä läpi paitsi lähetys, myös pidemmälle meneviä suunnitelmia sekä Hämeenlinnassa lähetyspöytää piinavat ongelmat.
”Yritämme pitää palaverit aina tiiviinä”, Matson-Mäkelä sanoo.
Uutiskoneessa jokaisella on oma, tarkka roolinsa, mikä Matson-Mäkelän mukaan auttaa työajan hallinnassa. Esimerkiksi juuri tällaisena päivänä työtehtävät on pakko hoitaa siinä järjestyksessä kuin ne on mahdollista aloittaa. Lähetyksen spiikkejä ei voi kirjoittaa ennen kuin materiaalit on saatu toisilta alueilta.
Ankkurivuorolainen ei juuri ehdi nuuhkia omia aiheita, vaan keskittyy määrättyihin hommiin. Jos nyt ei laput silmillä, niin tarkkaan kuitenkin.
Sitä paitsi työ keskeytyy toistuvasti. Kuten nyt, kun Kari Mustonen Hämeenlinnan toimituksesta soittaa.
Työn keskeytykset ovat haasteena myös verkkotoimituksissa. Anu Leena Koskinen pitää listaa tehtävistä, jottei mikään unohdu.
”Suurin ero printtiin on se, ettei verkossa voi kirjoittaa viittä minuuttia pidempään omaa sähkettä keskeytyksettä.”
Pingottamista hän pyrkii välttämään, sillä se ei paranna suoritusta.
”Olen tehokkaimmillani, kun en tee ylitöitä ja pystyn hoitamaan hommani rennosti. Pikajuoksijat ovat tosi rentoja, ja tässä on vähän sitä samaa”, hän sanoo.
Koskinen vie vain harvoin töitä kotiin.
”Itselle pitää määrittää oma deadline, eikä siitä saa joustaa. Siitä olen pitänyt kiinni.”
Seuraavaksi Kirsi Matson-Mäkelän kirjoitusrupeaman keskeyttää maskeeraus, päivän toivottu zen-hetki. Kokenut uutisankkuri ei juuri jännitä illan lähetystä,
jota myös harjoitellaan yhtenä kenraalivetona ennen iltaa.
”Joskus toivoisin, että veressä olisi vähän enemmän adrenaliinia. Tulee parempi lähetys, kun vähän jänskättää. Silloin on enemmän läsnä”, Matson-Mäkelä sanoo.
Yhtä ikimuistoisinta rutistusta aikaa vastaan hän ei halua nimetä.
”Deadline muodostuu tärkeäksi silloin, kun oma juttu menee ihan viime tippaan ja tietää, että työkaveri luottaa minuun, ettei ole puolentoista minuutin tyhjää koloa lähetyksessä.”
”Jokainen deadline on tärkeä. Jonkun toisen työ on kiinni siitä, että minä pysyn aikataulussa.”
Kuten nyt, kun ajolistat, spiikit ja kuvamateriaalit ovat valmistuneet ajallaan. Sekunnilleen kello 18.22 alkaa illan lähetys.
”Hyvää iltaa, tässä Yle Uutiset Häme. Sote-lakiesityksen tyrmäys sai ristiriitaisen vastaanoton Hämeessä”, Kirsi Matson-Mäkelä aloittaa.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Esa Väliverrosen artikkelia ”Ajan hallinta ja tiivistyminen journalismissa” (Media & Viestintä 2013: 36).
Rento ja tarkka sähköjänis
”Nopeuden merkitys on lisääntynyt aivan hirveästi. Sen huomaa esimerkiksi siitä, millainen sähinä meillä alkaa, kun joku muu media on saanut ison uutisen. Sitten mennään eikä meinata, jotta saadaan pätkää uuniin. On varmasti monia, joille se nostaa paineita, mutta itse olen luonnostani aika nopea”, Iltalehden urheilutoimittajana työskentelevä Teemu Stubin kertoo.
”Teen karkeasti 70 prosenttia nettiä ja 30 printtiä. Verkkovuorossa menen se edellä, minkä uskon kiinnostavan lukijoita ja mihin kaverit, eli kilpailevat mediat, todennäköisimmin tarttuvat ensimmäisinä. Siihen harjaantuu ajan kanssa.
Jos on myöhäinen matsi, ja on siinä ja siinä, ehtiikö juttu painettuun, kirjoitan sen hyvin pitkälti valmiiksi pelin aikana. Myös verkkovuorossa tähtään siihen, että minulla on päätössummerin soidessa valmis versio, jonka voin tuutata linjoille. Se riippuu kuitenkin paljon lajista. Esimerkiksi jääkiekossa tilanteet elävät usein nopeammin kuin vaikkapa futiksessa.
Joskus tulee sillä tavalla epäkiitollisia tilanteita, että koko asetelma kääntyy viimeisellä minuutilla pääalelleen. Silloin täytyy pitää itsensä sähköjäniksenä, mutta muistaa, että se on vain työtä. Jotkut jopa nauttivat painetilanteesta, mutta itse olen huomannut, että mitä enemmän paineita ottaa, sitä enemmän tekee tyhmiä virheitä. Nopeaankin nettijuttuun yritän tarkastaa perustaustat, esimerkiksi pelaajan sen kauden tilastoista.
Kun joku matsi päättyy, Amppareihin tulee nopeasti noin viisi täysin samanlaista otsikkoa. Siksi pyrin kehittämään omiin juttuihini pikkuisen erilaisen kärjen, jos mahdollista.
Ajalliset erot jutuissa eivät ole suuria, jos kyseessä on esimerkiksi Jokereiden KHL-pudotuspeli. Neljä nopeinta olemme enimmäkseen me, Ilta-Sanomat, Maikkari ja Yle.
Välillä naurattaa, millaisella aikataululla meillä ja muilla mennään. Sanotaanko näin, että häviö se on pienikin häviö, kun pelataan minuuttiaikataululla. Liikaa ei silti kannata ottaa paineita, kun puhutaan sekunneista tai minuuteista. Riippuu tietysti, kuinka monesta.”
Marja Honkonen
Kurinalainen ja paneutuva suunnittelija
”Olen aina ollut kauhean suunnitelmallinen, ja tykkään siitä. Tuntuu, että pää vapautuu, kun vuosi- ja viikkosuunnitelmat ovat paperilla. Suunnitelmallisuus mahdollistaa sen, että voi toteuttaa toimittajana, kuvaajana ja tutkijana montaa projektia”, tällä hetkellä New Yorkissa työskentelevä freelancetoimittaja Kukka Ranta kertoo.
”Deadline tarkoittaa minulle kurinalaisuutta ja paneutumista. Pitkässä projektissa teen itselleni osatavoitteita. Kirjan tai massiivisen tutkimuksen kirjoittaminen on hyvin kokonaisvaltaista. Tuntuu kuin olisi ammattiurheilija: syöminen, nukkuminen ja eläminen menevät sen mukaan, että aivot toimivat maksimaalisesti.
Aika usein aiheet liittyvät toisiinsa. Kun on pidemmän aikaa seurannut tiettyjä aiheita, kuten liikakalastusta, siirtolaisuutta tai köyhyyttä, erilaisten projektien tekeminen yhtä aikaa alkaa olla helpompaa. Yleensä jaan viikon niin, että tiettynä päivänä keskityn yhteen aiheeseen. Työpäivät vaativat usein kaiken muun sysäämistä syrjään, jotta voin uppoutua vaativaan, pitkään tekstiin.
Suurin stressi hidasta journalismia tehdessä on yleensä, miten aiheen työstämiselle saa riittävästi aikaa ja miten rahoitettua elämänsä. Esimerkiksi Kalavale-kirjan tekeminen onnistui siinä vaiheessa, kun saimme apurahoja työskentelyrauhan takaamiseksi. Nyt elämäntilanteeni on siinä mielessä hyvä, että teen päivätyötä yliopistolla ja toimittajan töitä siinä sivussa iltaisin ja viikonloppuisin. Työt tukevat toisiaan.
Deadlinet takaavat sen, että materiaalia tulee tuotettua koko ajan. Luon akateemiseen työhöni toimittajana lisää deadlineja. Niin pystyn tutkimaan aiheitani laajemmin ja nopeammalla tempolla.
Monessa projektissa työt kasaantuvat viime tippaan. Yleensä viikkoni alkaa työsuunnitelmalla siitä, mitkä deadlinet ovat ensimmäisinä. Paljon tulee myös nopeita yhteydenottoja. Joskus tulee valvottua ehtiäkseen hoitaa kaiken. Valvon vaikka kuinka myöhään, jotta saan hommat tehtyä.
Se, kuinka monta deadlinea minulla on kuussa, vaihtelee paljon. Välillä niitä on useampi, välillä on pidempi tauko, kun olen kentällä keräämässä
aineistoa. Muutama vuosi sitten helmikuussa minulla oli kahdeksan deadlinea, kaikki isoja reportaaseja. Se oli ihan hulluutta. Kun sain kaiken valmiiksi, oli aika voittajaolo.”
Marja Honkonen