Liitto

Acacomin konkurssi vei rahat

Jos toimeksiantajan maksukyky arveluttaa, freelancer voi tutkia yrityksen taustoja monesta lähteestä.

Kustannusyhtiö Acacom Median konkurssi jätti useat freelancerit ilman palkkioitaan. Tammikuussa konkurssiin mennyt yhtiö kustansi muun muassa Kg-, Reviiri– ja Tradenomi-lehtiä.

Konkurssipesän hoitaja Tommi Kemppi kertoo, että hänen tietojensa mukaan saatavia on alle kymmenellä freelancerilla. Saatavien suuruus vaihtelee satasista muutamaan tuhanteen euroon.

Freelancerin asema konkurssitilanteessa on heikko, sanoo Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas.

”Yleensä konkurssiin asetettu yhtiö on varaton, jolloin konkurssipesään ei jää pesänhoitajan palkkion jälkeen mitään jaettavaksi.”

Freelancerilla ei ole lakiin perustuvaa palkkaturvaa, kuten työntekijällä, joka voi hakea saamatta jäänyttä palkkaa valtiolta. Liiton vakuutuksistakaan ei ole apua, koska ne eivät kata toimeksiantajan maksukyvyttömyyttä.

Salokangas kehottaa silti aina ilmoittamaan pesänhoitajalle saatavan määrän ja perusteen. Velkojan kannattaa pyytää konkurssipesän hoitajalta myös velallisselvitys, josta ilmenevät konkurssin syyt.

Mikäli konkurssiin liittyy rikos, oikeus voi asianomistajan vaatimuksesta tuomita yrityksen johdon henkilökohtaisiin vahingonkorvauksiin.

 

Freelancetoimittaja Johanna Nykoppilta jäi Acacom Median konkurssissa saamatta 800 euroa. Nykopp oli toiminut yhtiön avustajana pitkään. Maksukyvyttömyys tuli yllätyksenä.

Jälkeenpäin hän sanoo miettineensä, että yhtiössä tapahtuneita lomautuksia olisi voinut pitää varoitusmerkkinä.

”Jatkossa aion olla tuntosarvet enemmän koholla”, Nykopp toteaa.

Salokangas neuvoo, että uusien toimeksiantajien taustat kannattaa aina selvittää.

Suomen Asiakastiedosta voi maksua vastaan tarkistaa yrityksen luottotiedot. Ilmainen apuväline on Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä YTJ, josta ilmenevät toimeksiantajan mahdolliset verovelat. Taloussanomien maksuttomalta protestilistalta löytyvät yritykset, joilla on saatavia perinnässä.

Jos epäilee asiakkaan maksukykyä, selustansa voi turvata sopimalla ennakkomaksusta. Tällöin osa palkkiosta maksetaan ennen työn aloittamista.

Journalistiliitto toivoo kuulevansa jäseniltään, mikäli palkkioiden saamisessa ilmenee ongelmia. Kun yhdestä yrityksestä tulee useita ilmoituksia, liitto varoittaa jäseniään verkkosivuillaan ja sähköpostitse.

Kuva: Tarpeellinen tuki. Johanna Nykopp ei ole aiemmin ollut tilanteessa, jossa asiakas päätyy konkurssiin ja palkkio jää saamatta. Hän on helpottunut siitä, että liiton lakimiehet ovat auttaneet asian selvittelyssä.