Taistelu urheiluhulluista

Intohimo näyttää ulospäin lähes sodalta. Suomen suurimmat urheilulehdet ampuvat jykevin panoksin, kärjistävät ja kritisoivat.

Etenkin Urheilulehden jutuista valtaosa on kolumnimaisia, ärhäkkäitä analyysejä. Alan toinen viikkolehti, Urheilusanomat, on maltillisempi, mutta sekin pursuaa kolumneja ja analyysejä.

Urheilulehtien ja muun median skuuppikilpa johtaa ajoittain esimerkiksi siihen, että epävarmoja pelaajasiirtoja uutisoidaan varmoina.

”Kilpailu lukijoista on kovaa. Pitää erottua. Välillä tuntuu, että toimittajan mielipide on tärkeämpi kuin jutun uutissisältö”, sanoo STT-Lehtikuvan urheilutoimittaja Kaija Yliniemi, joka seuraa työkseen urheilun uutisvirtaa.

Tekeekö uutistaisto urheilujournalismista kärkästä mielipidejournalismia? Eivätkö ylilyönnit ja virheelliset tiedot syö uskottavuutta?

Syövät, vastaa Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esimies Vesa Rantanen.
”Jokainen virhe on katastrofi. Koko journalismi perustuu siihen, ettei julkaista vääriä tietoja”, hän sanoo.

”Emme koskaan tietoisesti julkaise epävarmoja tietoja. Virheitä on sattunut, kun on luotettu vääriin lähteisiin.”

Ilta-Sanomien noin 25-henkinen urheilutoimitus tekee emolehden lisäksi torstaisin ilmestyvää Urheilusanomia (US). Rantanen kiihtyy, kun häneltä kysyy Urheilulehdestä (UL).

Hän ei koe UL:ää kilpailijaksi, vaikka sen lukijamäärä, 111 000, ohitti US:n 101 000 lukijaa Kansallisen Mediatutkimuksen mittauksessa viime vuonna.

”Sillä on eri tehtävä. Painimme eri sarjoissa”, Rantanen sanoo.

”He jakavat mielipiteitään. Me teemme journalismia, jossa kunnioitetaan urheilua ja urheilijoita. Aiheutamme kohuja asioilla, emme siksi, että meistä puhuttaisiin.”
 

UL:n päätoimittajaa Jukka Rönkää kyllästyttää, että lehteä soimataan mielipiteistä ja urheiluväen täystyrmäyksistä. Juttujen näkemykset ovat aina perusteltuja, hän sanoo.

”Lausuntoautomaattijournalismissa uskotaan, mitä haastateltava sanoo. Suurin osa valmentajista ei kuitenkaan voi kertoa totuutta esimerkiksi siitä, onko tyytyväinen johonkin pelaajaan”, lehteä vuodesta 2001 päätoimittanut Rönkä sanoo.

”Julkisuuteen kerrottua puppua pidetään parempana journalismina kuin sitä, että me hankimme tiedon syvältä ja uskallamme kertoa sen.”

Kun A-lehdet osti kituvan Urheilulehden 2002, toimittajia oli neljä. Nyt heitä on 15. Tilaajamäärä on samassa ajassa noussut 4 000:sta yli 30 000:een.

Röngän mukaan tavoite oli luoda oma suorasukainen tyyli sen sijaan, että lehti alkaisi kilpailla asiajournalismilla US:n eli silloisen Veikkaajan kanssa. Kyse on kohderyhmästä, hän sanoo.

”Löysimme ihmiset, jotka haluavat käydä voimakasta keskustelua lehden kanssa, haukkua ja kehua meitä, nauraa ja itkeä”, Rönkä, 55, sanoo.
”Myönnän, että olemme ampuneet joskus yli, tietoisestikin. Olemme sallineet lehdelle repaleisen maineen.”

Miten nämä kiistellyt jutut syntyvät?

Tammikuun aurinko siivilöityy sälekaihtimista A-lehtien kokoushuoneessa Helsingin Kulosaaressa. Urheilulehden viikkopalaverissa istuu kuusi miestä ja yksi nainen. Toimittajia kutsutaan lempinimillä: Kynä, Topi, Susi,Löfki ja Koikkis. Jotkut heistä jauhavat purkkaa ja hihittävät hiljaa videolle, jota lähettävät toistensa älypuhelimiin.

Suunniteltavan lehden juttuaiheet kuulostavat miedoilta, jopa myönteisiltä:
Mitä Ilveksessä tehdään oikein, kun pelaajat kehittyvät? Miksi brittivalmentaja David Moyesin siirtyminen Baskimaahan on luonnollista?

Päätoimittaja Röngän mukaan toimittajille annetaan aikaa syventyä erityisaloihinsa. Jos juttua tehtäisiin ankeriaasta, kommenttikierroksen sijaan muutettaisiin mereen asumaan, hän vertaa.

Baskijutun tekijä, jalkapallotoimittaja Topias Kauhala rakentaa juttuaan aiemman työmatkansa oivalluksille. Jalkapallon suhde yhteiskuntaan kiinnostaa häntä.

Kauhalan, 34, mielestä parhaat jutut syntyvät kaukana lehdistökatsomoista.

Jalkapallon MM-kilpailuissa Brasiliassa hän vieraili esimerkiksi hyökkääjätähti Neymarin entisessä koulussa ja vuoden 1950 MM-maalivahti Moacir Barbosan kantakioskilla.

”Pyrin pois sieltä, missä klassisesti tehdään reppareita. Vahvuuteni ovat pelin rakenteiden ulkopuolella”, sosiologiaa ja aikakauslehtijournalismia Englannissa opiskellut Kauhala sanoo.

Hän on kiertänyt kolmesti työkseen junalla Eurooppaa. Matkoillaan hän kävi otteluissa ja vieraili seuroissa.

Toissa vuonna hän tutustui saksalaiseen jalkapallokulttuuriin Kölnissä pari kuukautta: seisoi fanipäädyssä ja matkusti fanien kanssa vieraspeliin.

”Ne eivät olleet työkeikkoja vaan syvemmällä elämistä. Tutustuin ihmisiin ja tein asioita, joita he tekisivät”, hän sanoo.

”Harva voi urheilutoimittajana sanoa, että parantaa maailmaa. Työssä voi silti kasvattaa ymmärrystä maailmasta ja
urheilusta.”

Topias Kauhalan mielestä on klisee lokeroida UL mesoavaksi räyhääjäksi. Lehdessä on monipuolisia, älykkäitä ja rauhallisiakin juttuja, hän perustelee.

Entä teilaavat analyysit? Viime vuonna UL arvosteli rajusti esimerkiksi valmentaja Shefki Kuqia, hyökkääjä Tim Väyrysen taustajoukkoja sekä kuningaspelaaja Jari Litmasen latteaa toimintaa peliuran jälkeen.

Kauhalan mielestä tärkeissä asemissa olevia henkilöitä on voitava kritisoida.

”Sanomme asiat niin kuin koemme niiden olevan”, hän sanoo.
”Emme yritä väännellä totuutta tai tehdä mustasta valkoista. Maailmassa on pikemminkin harmaan eri sävyjä.”

Sitä paitsi haastavathan politiikan ja talouden toimittajatkin haastateltaviaan. Pitkissä reportaaseissa tapahtumia peilataan usein näkemyksiin. Miksi urheilutoimittaja ei voisi suodattaa saamiaan tietoja, Kauhala kysyy.

Hänen mukaansa urheilun kautta voisi kertoa enemmän elämän kirjosta, ihmiskohtaloista, ajattelutavoista ja psykologisista syy-seuraussuhteista. Myös urheilun suhteissa yhteiskuntaan ja talouselämään riittäisi syynättävää.

Näkemyksellisyys ei kai kuitenkaan tarkoita, etteikö juttuihin voisi pyytää myös kommentteja. Mitä yhdistelmästä syntyisi?

Jukka Röngän mukaan UL on matkalla juuri tähän. Viiden vuoden päästä jutuissa yhdistyvät korkealaatuinen journalismi ja syvällä eläminen, hän uskoo.

Kärkeviä jalkapalloanalyysejä kirjoittavan UL:n Jussi Leppälahden mukaan lukijat lähettävät harvoin tulista palautetta. Kukaan kritiikin kohteista ei toistaiseksi ole ilmaissut suuttumustaan.

”Luulen, että kritisoimani valmentajat ja pelaajat ovat ymmärtäneet, että kirjoitan asiasta enkä henkilöstä”, viime keväästä UL:ssä työskennellyt Leppälahti sanoo.

”Tehtävämme toimittajina on olla kriittisiä ja kehittää lajikulttuuria. Seuraamme lajeja intohimoisesti, joten haluamme kertoa asiat kärkkäästi.”

28-vuotias Leppälahti on entinen HIFK:n pelaaja, joka valmentaa Espoon Palloseuraa. UL kutsuu häntä jutuissaan jalkapalloanalyytikoksi, mutta hän mieltää työnkuvansa toimittajaksi, joka avaa pelin taktiikkaa.

Jalkapalloblogi Life of Kyninho teki Leppälahdesta toimittajan. Postaukset levisivät sosiaalisessa mediassa. Sitten Jukka Rönkä soitti ja pyysi töihin.

Leppälahti tekee Kauhalan kanssa myös Pausa-jalkapallostudioita UL:n verkkoon. Hän ymmärtää nykyään toimittajien aikapaineita ja aihevalintoja.

”Jos saisin päättää, kirjoittaisin syvällistä tekstiä jalkapallon taktiikasta tai jostakin italialaisesta pikkuseurasta. Mutta median on kirjoitettava siitä, mikä myy.”

Erikoistoimittajuus vaatii tasapainoilua riippumattomuuden ja suhteiden säilyttämisen välillä, tietää Turun Sanomien F1-toimittaja Heikki Kulta.

”Soitit Suomen kilteimmälle urheilutoimittajalle”, hän sanoo.

Kulta, 59, kokee, että myönteiset näkökulmat kantavat tyrmääviä kohujuttuja pidemmälle. Se ei tarkoita epäkohtien hyssyttelyä vaan malttia, hän täsmentää.

Hän uskoo saaneensa suhteillaan esimerkiksi ensitiedon Kimi Räikkösen toissavuotisesta selkäleikkauksesta.

”On urheilutoimittajia, jotka kritisoivat hienosti ja rakentavasti. Jotkut käyttävät vain miekkaa. Mestaus myy kertajulkisuutena hyvin, mutta se polku on lyhyt.”

Jääkiekkotoimittajana uraa luonut Vesa Rantanen, 45, on aiemmin suututtanut kritiikillään kiekkoväkeä. Nyt entinen NHL-kirjeenvaihtaja kertoo häpeävänsä joitakin nuoruuden jutuistaan, vaikka tähtäsikin niillä jääkiekon kehittämiseen.

”Suhtauduin nuorempana epäkohtiin jihadistin hartaudella. Vanhempana asiat näkee rauhallisemmin ja hyväksyy, ettei mistään ole lopullista totuutta”, hän sanoo.

Rantanen uskoo, että Twitter lisää ärhäkkäitä urheilujuttuja, kun toimittajat pyrkivät hankkimaan seuraajia ja brändäämään itseään.

”Alalle tulee ihmisiä, joista huokuu, että huomatkaa minut. Tervehdin kriittisyyttä ja kärjekkyyttä mielihyvin, jos asia on toimittajaa tärkeämpi.”

Viisi vuotta sitten Rantanen moitti Journalistissa (3/2010) urheiluraportointia pinnalliseksi fraasilöpinäksi ja haastatteluja teatteriksi. Toimittajiksi päätyi pitkään entistä urheiluväkeä, joka ajoi urheilun aatetta.

Mitä hän ajattelee alastaan nyt?

”Suomeen on syntymässä ensimmäinen urheilujournalistinen sukupolvi. Laiska raportointi kuolee, koska maksava yleisö on todella asiantuntevaa”, Rantanen vastaa.

Hän pitää urheilujournalismia audiovisuaalisten esitystapojen tienraivaajana. Verkon suorat urheilulähetykset yleistyvät ja mobiilijournalismi etenee vauhdilla.

Jukka Rönkä arvioi, että videot mainoksineen tuovat pian UL:lle paperilehteä enemmän tuloja. Hänen mielestään erikoistuminen parantaisi urheilujournalismia entisestään.

Kiire kuitenkin nakertaa syventymistä.

Pienet ja nuoret lajit jäävät yhä jääkiekon, jalkapallon, yleisurheilun ja hiihtolajien varjoon.

”Koko ajan tulee uusia lajeja, kuten fitnessjuttuja ja vapaaottelua, jotka tuntuvat aluksi vierailta. Kaikkeen pitäisi perehtyä, seurata ilmiöitä herkemmin”, sanoo STT-Lehtikuvan Kaija Yliniemi.

Urheilun taustahahmoista ja junioreista riittäisi raportoitavaa muillekin kuin Svenska Ylen urheiluohjelma Sportmagasinetille, vinkkaa urheilujournalismin opettaja Raimo Ahonen.

”Työ tehdään urheilun taustalla, kilpailut ovat vain näkyvä osa. Nuorten urheilu puuttuu mediasta tyystin. Nyt se on lähinnä keskustelua, pitäisikö nuorten liikkua enemmän”, HEO Kansanopistossa opettava Ahonen sanoo.

Moni urheilutoimittaja hyödyntää Twitteriä uutislähteenä, sillä urheilijat viestivät siellä tiuhaan, värikkäästikin.

”Twitter on kiihottava media, koska sillä pääsee urheilijan lähelle. Voit olla Messin kaveri, ja hän saattaa kommentoida tai jakaa twiittiäsi”, Ahonen sanoo.

Kaija Yliniemi lähti jopa juttukeikalle Vuokattiin osin hiihtäjä Martti Jylhän twiitin perässä: ”Turpaan aamulla joka hiihtäjän kovimmalta vastustajalta – testiaseman matolta.”

Syntyi juttu harjoittelumatosta, jolla hiihtäjät lykkivät tasatyöntöä uupumiseen asti.

Myös helmikuun MM-hiihtoja Yliniemi, 51, lähestyy henkilöjutuin. Vaikka STT-Lehtikuvankin uutiset ovat viihteellistyneet, uutistoimisto voi kylvää keskustelua vain aiheillaan, hän huomauttaa.

”Emme voi heitellä rönsyjä ja mielipiteitä vain aiheuttaaksemme pöhinää urheilukentässä tai tökkiäksemme urheilupäättäjiä.”

Raivoisa skuuppikilpa saa STT-Lehtikuvan urheilutoimittajat seuraamaan tiiviisti uutissivusto Ampparit.comia. Otsikot täytyy huomioida, vaikka niiden takaa paljastuisi pelkkä mielipide.

Hektinen tahti näkyy Yliniemen mukaan myös infotilaisuuksissa, joissa kollegoita ehtii hädin tuskin tervehtiä. Kukin säntää kotitoimitukseen tai eristäytyy matkapäätteelleen. Moni tuskailee työkuormaa.

Kun Vesa Rantanen herää, hän katsoo ensitöikseen IS:n verkkosivut. Kuinka monta urheilujuttua luetuimpien listalla on?

Rantanenkin esittää huolensa kollegoiden voimista. Maaninen klikkitaisto etenkin IS:n, Iltalehden, MTV3:n, Ylen ja Helsingin Sanomien urheilutoimitusten välillä tuskin edistää journalisminkaan etua, hän pohtii.

”Jokaisen tulisi istua alas ja vetää henkeä. Olemmeko ryhtyneet toimittajiksi siksi, että saamme 10 000 klikkiä vai parantaaksemme maailmaa?”

Haastattelun aikana Rantanen on vilkuillut Twitteriä ja puhelintaan, katsonut sähköpostinsa, hivellyt kynällä näppäimistöä, pompahdellut tuolilta, ottanut askelia ja huikkaillut työkavereilleen. Jos hänen on vaikea istua alas, miten helppoa se lienee kiireisille kollegoille?

”Eihän se helppoa ole. Mutta nyt häikäilemätön muiden peesaaminen johtaa vain kakofoniseen uutistulvaan. Haluaisin kilpailla journalismin laadulla.
En määrällä, nopeudella tai otsikkokikoilla.”

Urheilusanomat

• Perustettu: 2013, kun Ilta-Sanomat uudisti silloisen Veikkaajan.
• Julkaisija: Ilta-Sanomat
• Kohderyhmä: Laadukkaasta urheilujournalismista kiinnostuneet
• Tilaajia: 27 000, pelkällä digiversiolla lisäksi noin 2 500
• Urheilusanomat.fi: Lukijoita ei tilastoitu.
• IS:n sivuilla yli 3 miljoonaa viikossa
• Työslogan: ”Urheilukulttuurin pää-äänenkannattaja.”

Urheilulehti

• Perustettu: 1898. Italialaisen La Gazzeta dello Sportin jälkeen maailman toiseksi vanhin yhä ilmestyvä urheilulehti.
• Julkaisija: A-lehdet
• Kohderyhmä: 25 – 45-vuotiaat urheilua intohimoisesti seuraavat miehet
• Tilaajia: 31 000
• Urheilulehti.fi: 80  000 – 100 000 lukijaa viikossa
• Slogan: ”Eri mieltä jo vuodesta 1898.”