Media-ala

Muistoja murroksista

Vinkit: Kerro muistosi radio- ja tv-työstä

Radio- ja televisiohistorian seuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteisessä keruussa etsitään Radio- ja tv-alan ammattilaisten muistoja työstään.

Kyselyn alkuperäinen idea on seuran varapuheenjohtajan, Ylen radioarkiston entisen arkistopäällikön Lasse Vihosen. Hän sanoo nykyhetken soveltuvan muisteluun muun muassa koko alan parhaillaan kokemien myllerryksien vuoksi.

Vihonen pitää omankin työuransa keskeisenä tekijänä juuri murrosta.

”Kun vuonna 1978 tulin radioarkistoon, siellä käsiteltiin fyysisiä tallenteita, analogisia nauhoja. Arkistoa pidettiin järjestyksessä kortiston avulla. Nyt ohjelmat ovat tiedostoja ja arkiston tietojenkäsittely automaattista. Muistan, että muutoksen alkuvaiheessa oli muutamia toimittajia, jotka eivät uskaltaneet edes koskea tietokoneeseen.”

Radion ja television palveluksessa.
Työmuistojen keruu 30. 11. 2015 saakka.

Lue lisää aiheista: