Liitto

Luoton pitää olla lähellä

Yhden luottamusmiehen harteille tarjotaan Kaakon Viestinnässä yhdeksää toimitusta. Työntekijöitä huolestuttaa paikallistuntemuksen puute.

Kuuden toimituksen etujen valvomisessa riittää töitä etenkin, kun ne ovat eri kaupungeissa. Etelä-Saimaassa työskentelevä Helena Rissanen on toiminut pääluottamusmiehenä oman lehtensä, Kymen Sanomien, Kouvolan Sanomien, Kouvolan ja Etelä-Karjalan Varttien sekä Sanoma Lehtimedian Imatran toimituksen väelle vuodesta 2010.

”Se vie aikaa ja vaatii matkustamista. Oma työ jää vähälle huomiolle”, hän myöntää.

Lisää hommia olisi tarjolla. Tämän vuoden alussa Sanoma Lehtimedia löi hynttyyt yhteen Etelä-Savon Viestinnän kanssa. Uudessa Kaakon Viestinnässä
yhden pääluottamusmiehen kontolle on tarjolla yhdeksän toimitusta kolmesta maakunnasta, edellisten lisäksi Itä-Savo, Länsi-Savo ja Viikkoset.

Rissanen ja Länsi-Savossa työskentelevä ESV:n pääluottamusmies Antero Penttinen toivovat, että uudessa yhtiössä voitaisiin säilyttää vähintään kaksi luottamusmiestä, toinen Savosta ja toinen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueelta. Lisäksi kaivattaisiin osastonluottamusmiehiä muiden yksiköiden tueksi.

”ESV:ssä paikallisia asioita hoidettiin hyvin itsenäisesti ja se toimi”, Penttinen kertoo hänen ja Itä-Savossa työskentelevän varapääluottamusmiehen työnjaosta.

Journalisti ei tavoittanut Kaakon Viestinnän toimitusjohtajaa Jarmo Koskista kommentoimaan asiaa.

 

Penttinen toivoo osastoluottamusmiesten saavan uudessa yhtiössä tukevan aseman ja kohtuulliset palkkiot. Yksi pääluottamusmies ei voi millään tuntea monen lehden väkeä. Paikallistuntemus on välttämätöntä, jos paikallista sopimista halutaan lisätä.

Myös Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen korostaa paikallisten tilanteiden tuntemisen merkitystä.

”Luottamusmies pitäisi tun-tea, ja hänen tuntea paikalliset olosuhteet”, hän sanoo.

Osastonluottamusmiesten asema koheni syksyllä, kun lehdistön työehtosopimusta tarkennettiin tehtävään tarvittavien vapaiden osalta. Heille kuuluu myös korvaus, vaikkei luottamustehtävä edellyttäisi vapaa-ajan käyttöä.

Korvauksista sovitaan paikallisesti, ja käytäntö on ollut kirjava. Penttisen mukaan osastonluottamusmiesten palkkiot olisi hyvä määrittää esimerkiksi edustettavien määrän mukaan. Myös Rissanen olisi kaivannut palkkioille tessiin minimitasoa.

Kaakon Viestinnän luottamusmieskysymyksen on tarkoitus ratketa keväällä.

Kuva: ESV:n pääluottamusmiehelle Antero Penttiselle on tärkeää pitää kaikki ajan tasalla. Kun luottamusmies ja edustettavat ovat samassa toimituksessa, kuulumisten jakaminen on luontevaa.