Työelämä

Ikuinen epävarmuus

Nollasopimukset ovat arkea myös toimittajille. MTV:ssä työskennelleelle Jussi Virkkuselle ongelmaksi nousi toimeentulon epävarmuus.

Jatkuvaa taloudellisessa epävarmuudessa elämistä. Työvuoroja joskus enemmän, joskus vähemmän. Ei toivoa vakinaistamisesta. Ei vapautta työskennellä muille. Lopulta työt loppuvat, minkä työvoimaviranomainen saattaa tulkita työntekijän omaksi irtisanoutumiseksi. Siitä taas seuraa karenssi.

Toimittaja Jussi Virkkusen työt MTV:n uutistoimituksessa loppuivat tammikuussa. Virkkunen työskenteli MTV:ssä vuokratyöfirma Nouhau Professionalsin kautta, joten häntä ei tarvinnut irtisanoa, Virkkusen ja Nouhaun välisessä ”nollasopimuksessa” kun ei taattu töitä muutenkaan. Nouhaun kautta MTV:lle syksystä 2012 työskennelleelle Virkkuselle vain ilmoitettiin, että työvuoroja ei kahden kuukauden päästä enää ole luvassa.

Virkkunen korostaa, ettei ole katkera MTV:lle. Vaikka työsuhde oli solmittu vuokratyöfirman kanssa, palkka oli tessin mukainen ja työsuhde-edut samat kuin talon varsinaisilla työntekijöillä.

”En syytä Maikkaria yhtään mistään”, Virkkunen sanoo.

”Miksi työnantaja jättäisi tekemättä nollasopimuksia, jos lainsäädäntö ei sitä estä?”

 

Virkkunen oli työskennellyt MTV Uutisissa puolen vuoden pätkän, kun jatkoa syyskuun alussa 2012 tarjottiin Nouhau Professionalsin kautta. MTV:ssä oli tuolloin päällä rekrytointikielto. Työtunteja olisi viikossa 0 – 37,5.

”Onhan siinä kuin löysässä hirressä. Kolmen viikon vuorolistat julkaistiin viiden kuuden päivän varoitusajalla. Odotettiin, onko töitä ja miten paljon.”

Virkkunen kuvailee oloaan helpottuneeksi nyt, kun työt MTV:ssä ovat loppuneet. Epävarmuus vaikutti lopulta työmotivaatioonkin.

”Harmittaa, että suostuin tekemään töitä nollasopimuksella. Totta kai voi kysyä, oliko minulla vaihtoehtoa.”

MTV on perustellut nollasopimuksilla työskentelevän vuokratyövoiman käyttöä sillä, että kyse on kätevästi joustavista vuorojen paikkaajista. Todellisuudessa vuokratyö on pitkäkestoista. Nettiuutisoinnista vastaavalla multimediaosastolla puolet työntekijöistä, toistakymmentä, on Virkkusen kaltaisia nollasopimuslaisia.

 

Pääluottamusmies Kari Pyrhönen sanoo, että MTV:n johtoon on yritetty vaikuttaa ennen kaikkea keskustelemalla.

”Olemme koittaneet vedota työnantajan moraaliin. Eihän voi olla niin, että ollaan jatkuvasti työsuhteessa vuokrafirmaan, mutta palkkaa ei välttämättä tule lainkaan. Ollaan vuokratyöfirmassa kuin hyllyllä.”

MTV:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila ei pidä Nouhaun kautta tehtyjä nollasopimuksia ongelmallisina. Hän rinnastaa sopimukset monen muun mediatalon käyttämiin tarvittaessa töihin tuleviin ja freelancer-työhön.

”Meillä on toimittu näin vuodesta 2011. 95-prosenttisesti tilanteeseen on oltu puolin ja toisin tyytyväisiä. Minun korviini ei ole kuulunut tyytymättömyyttä.”

Ylä-Anttila ei halua vaalien alla ottaa kantaa siihen, tulisiko nollasopimuksiin puuttua lainsäädännöllä. MTV:lle sopimusten hyöty on niiden joustavuudessa, ei niinkään kustannuksissa.

”Palkkaus on tessin mukainen. Mutta meille on helpompaa, kun saamme tarvittaessa työvoimaa yhdeltä luukulta.”

Kuva: Jussi Virkkunen sanoo olevansa tyytyväinen, että nollasopimuksen kieltämisen puolesta kampanjoidaan. ”Nollasopimus ei ole reilu. Työsopimuksen pitäisi sitouttaa sekä työntekijää että työnantajaa.”