Sananvapaus

Smash Asem -tuomio uuteen EIT-käsittelyyn

Suomen Kuvalehden valokuvaajan Markus Pentikäisen valitus on suullisessa käsittelyssä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuressa jaostossa 17. joulukuuta. Päätöstä voi odottaa aikaisintaan puolen vuoden kuluttua.

Valitus liittyy EIT:n helmikuiseen päätökseen, jonka mukaan Suomi ei loukannut Pentikäisen sananvapautta niskoittelutuomiolla ja 17,5 tunnin putkareissulla, jotka kuvaaja sai kieltäydyttyään poliisin poistumiskäskystä Smash Asem -mielenosoituksessa vuonna 2006.

Journalistiliiton työehtoasiamiehen Jussi Salokankaan mukaan on poikkeuksellista, että valitus pääsee uudelleenkäsiteltäväksi.

”Suureen jaostoon on päätynyt Suomesta aiemmin neljä juttua. Niiden joukossa ei ole ollut yhtäkään sananvapausasiaa.”

Salokankaan mukaan suuren jaoston päätös ottaa kantaa siihen, voiko journalisti tulevaisuudessa tehdä työtään valtion ja poliisin häiritsemättä ja kieltäytyä tottelemasta poliisin käskyä vedoten rooliinsa vallan vahtikoirana.

Tapaus herätti kiinnostusta myös YK-järjestöjen marraskuisessa kokouksessa, jonka aiheena oli toimittajien turvallisuuden ja rankaisemattomuuden ongelma.

”Siellä ihmeteltiin, että jos sananvapausasiat menevät niiden mallimaassa Suomessa näin, miten niiden voidaan odottaa edistyvän maissa, joissa sananvapaustilanne on paljon huonompi”, Salokangas sanoo.