Maatalouden asialla

Syyskuun loppupuolen perjantain Maaseudun Tulevaisuus revitteli kulttuurisivujen otsikossaan: Maaseudun tulevaisuus näyttää kahtiajakautuneen Suomen. Lehti
ei uutisoinut omasta olemuksestaan. Jutussa kerrottiin Leea ja Klaus Klemolan uutuusnäytelmästä.

Kahtiajakautunutta Suomea Maaseudun Tulevaisuus (lehti) nimenomaan ei näytä. Kolme kertaa viikossa ilmestyvä broadsheet-sanomalehti levittää lukijansa eteen melko harmonisen agraari-Suomen. Maaseudun elinvoimaisuus todentuu jutuilla niin uudesta energiaosuuskunnasta, maitotilojen apupaketista kuin luomuviljelyn autuudestakin.

2010-luvulle tunnistaa Maaseudun Tulevaisuutta lukiessaan saapuneensa muun muassa siitä, että ympäristökysymykset ovat lehdessä voimakkaasti läsnä. Toki energiaomavaraisuutta, jätevesidirektiiviä, Talvivaaraa ja 2000-luvun biotaloutta käsitellään (maa)talous voimakkaasti edellä.

Lehden agendalle on keskeistä, että maaseudun ja syrjäseutujenkaan elinkeinoelämän virkeyttä ei olla valmiita uhraamaan vihreiden arvojen edessä. Politiikan termein, lehden näkökulma on lähempänä maa- ja metsätalousministeriötä kuin ympäristöministeriötä. Toisaalta siinä annetaan paljon positiivista palstatilaa luomuasioille, pienyrittäjyydelle ja ekohenkiselle lähituotannolle.

Maaseudun Tulevaisuus on niitä harvoja suomalaislehtiä, jotka voi nykyisin lukea levikkikilpailun voittajiin. Pirstaloituneen postmodernismimme taustalla on edelleen yhteen hiileen puhaltava, paperista sanomalehteään lukeva agraari-Suomi. Yli 80 000:n levikki on sanomalehdistä Suomen neljänneksi suurin.

Maaseudun Tulevaisuus hoitaa oman ruutunsa suomalaisessa lehtikentässä ryhdikkäästi ja hyvin. Lehden liitteenä julkaistu Jyväskylän KoneAgria -näyttelyn ”katalooki” tosin vaappuu vähän hämmentävästi toimituksellisen sisällön ja messupuffaamisen rajalla. Runkolehden ulkoasun freesaaminen tekisi ihan hyvää, se on nyt vanhahtava ja hieman tunkkainen. Kuukausiliite Kantri on raikkaassa kepeydessään toista maata.