Media-ala

IL, KSF ja Alma360 irtisanovat

IL-mediassa ulkoasutuotannosta lähti yli puolet työntekijöistä.

Yt-neuvottelut ovat päättyneet IL-Mediassa, KSF Mediassa, Alma360:ssa ja ESV-Paikallismedioissa. Iltalehteä kustantava IL-Media irtisanoi ulkoasutuotantonsa 31 työntekijästä 17.

”Se, että yli puolet osaston työntekijöistä irtisanotaan kerralla, on työntekijöiden kannalta raju tulos. Neuvottelujen kuluessa ei tullut ilmi työn vähenemistä, jolla irtisanomiset olisivat selitettävissä”, sanoo pääluottamusmies Juha Keskinen.

Työt jatkuvat uudistetulla ulkoasuosastolla.

”Työnkuvat ovat laajempia kuin ennen, mutta ei työn uudelleen jakaminen vähennä sen kokonaismäärää. Työtahti on ollut ennestäänkin kova.”

Ruotsinkielisiä lehtiä kustantavasta KSF Mediasta irtisanotaan 19 työntekijää, joista kymmenen toimituksista.

Asiakaslehtitalo Alma360 irtisanoo 13 henkilöä. Heistä kymmenen on journalistisen työn tekijöitä.

Länsi-Savo-konsernin paikallislehtiä julkaisevasta ESV-Paikallismedioista siirtyy kolme toimittajaa päivälehtiä julkaisevan Etelä-Savon Viestinnän palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Aiemmin Etelä-Savon Viestintä osti heidän työtään konsernin sisäisenä ostopalveluna. Muut henkilöstövähennykset tarkentuvat loppuvuoden aikana.