Netissä riehuu ruokasota

Kirsi Myllyniemi - Journalisti 20.3.2008 - pdf

Blogia pitävä toimittaja kohtaa yleisönsä aivan eri tavalla kuin perinteisessä mediassa toimiva. Joskus kohtaaminen saa arveluttavia piirteitä.

Olen vapaa toimittaja, ja vuodesta 2005 olen pitänyt blogia sosiaali- ja terveysaiheista. Ryhdyin bloggaajaksi, koska haluan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja samalla kehittyä kirjoittajana.

Tammikuun lopussa sain havaita, miten herkkä aihe on ruoka – ja millaiset tapahtumaketjut netissä ovat mahdollisia.

28. tammikuuta postasin otsikolla ”Diabeetikon suositusruokavalio sopii muillekin”. Selostin merkinnässä Suomen Diabetesliiton päivittämää diabeetikon ruokavaliosuositusta. Viesti oli, että diabeetikon suositusruokavalio on samantyyppinen kuin kenen tahansa – toisin sanoen diabeetikon ruokavalio edistää kaikkien terveyttä, kirjoitin asiantuntijaryhmää siteeraten.

Tällaiset merkinnät eivät yleensä kirvoita blogissani lainkaan kommentteja. Nyt kävi toisin. Karppaus-nimisellä foorumilla minusta tuli pienen uutiseni ansiosta tunnettu henkilö. Foorumilaiset tekivät minusta maalitaulunsa, ja blogiini pölähti kommentteja, joissa edellytettiin, että perustelen Diabetesliiton asiantuntijaryhmän linjauksia. Keskustelijat olivat pääosin blogissani ennen tuntemattomia nimimerkkikirjoittajia. Jotkut neuvoivat, että jos en vastedes kirjoita ruoasta, ei tule ristiriitoja.

Olen päättänyt, että pysyn blogissani asialinjalla enkä kirjoita kenestäkään selän takana. Haluan kuitenkin määrätä blogini puheenaiheet itse. Tammikuun lopussa päätin, etten anna periksi. Postasin otsikolla ”Sananvapauttani eivät alakarppaajat vie”. Postaus kirvoitti kommenttiennätyksen: 47 tähän mennessä. Myös vakioyleisöni heräsi.

Ravitsemus herättää yllättävän kiihkeitä tunteita. Ravitsemusta koskevissa nettikeskusteluissa hyvät tavat unohtuvat ja kommentit menevät henkilökohtaisuuksiin.

En ole lääkäri enkä ravitsemus­asiantuntija, vaan toimittaja. Toimittajan tehtävä on välittää tietoa. Yksi blogini perusidea on linkittää viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden tuottamaan terveyssisältöön. Olen siis oivallinen maalitaulu vaikkapa insinöörille, joilla on tarve kritisoida vallitsevaa tietoa tai markkinoida omia näkemyksiään.

Netissä voi syntyä aivan omia totuuksia. Siellä voi hyvin joutua sellaisen illuusion valtaan, että ”kaikki” – paitsi valtion ravitsemusneuvottelukunta – tietävät, että vähähiilihydraattinen ruokavalio on oikea. Aktiivinen ravintokirjoittajaväki levittää mielipiteitään toisin kuin vaikkapa Kansanterveyslaitos.

Kohtaamani aktivistit eivät ole netin ainoita ulospäin suuntautuneita ravitsemuskeskustelijoita. Jotkut elämäntapa-anorektikot yrittävät pitää toipuvia sairauden piirissä. Olen nähnyt anoreksian kanssa kamppailevan potilaan blogissa tekstin, jossa ilmoitetaan, että pro anoreksia -kommentit eivät ole tervetulleita.

Aktivistien keinovalikoimaan kuuluu median ja asiantuntijaorganisaatioiden painostus. Karppaus-foorumilla jaeltiin Diabetesliiton väen yhteystietoja ja ohjattiin halukkaita painostuksessa. Yksi atk-ammattilainen soitteli taannoin Kelan, Kansanterveyslaitoksen ja Sydänliiton asiantuntijoille ja johdolle kertoakseen, että näiden ravintoneuvonta on virheellistä. Toinen foorumin tohtoreista teki oikeuskanslerille kantelun Diabetesliiton ravitsemussuosituksesta.

Toki tiedän, etteivät korkeasti koulutetut suomalaiset usko auktori­teetteihin. Sitä en ymmärrä, mikä voima saa ihmisen painostustyöhön – ja mistä löytyy siihen aika.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.