Kritiikin murskajaiset
|
Journalisti 18/2009 • 22.10.2009
|
PDF
|
Freelancerin etuoikeuksiin kuuluu se, että vaikka ei ole työsuhteessa, voi silti saada potkut.
Olen tehnyt kirja-arvosteluja Etelä-Suomen Sanomiin 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Viime vuosina olen keskittynyt kirjojen kirjoittamiseen, joten arvosteluja olen tehnyt harvoin, kerran pari vuodessa. Yhtään sopimusta arvostelujen tekemisestä en ole allekirjoittanut.
Sähköpostiini tupsahtaa 18. syyskuuta viesti toimituspäälliköltä. Liitteenä on avustajasopimus, joka pitäisi allekirjoittaa ja palauttaa 2. lokakuuta mennessä.
Luen sopimuksen tyrmistyneenä. Minun pitäisi luovuttaa kaikki tekijänoikeudet Esa Kirjapaino Oy:lle. Kun vastaan, että en missään tapauksessa luovuta, saan toimituspäälliköltä vastauksen: ”Selvä. Ilmoitan kulttuuriosastolle, että et ole enää käytettävissä.”
Hetken harmiteltuani alan tajuta, miten suuresta mullistuksesta on kysymys, paljon suuremmasta kuin yksittäisten freelancereiden työstä.
Etelä-Suomen Sanomat, Keskisuomalainen, Karjalainen ja Savon Sanomat ovat aloittaneet laajan yhteistyön. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yhden lehden kaikki aineisto on myös näiden muiden lehtien käytössä. Lisäksi Etelä-Suomen Sanomat tekee yhteistyötä Itä-Hämeen, Turun Sanomien ja Kalevan kanssa.
Kun sama kirja-arvostelu julkaistaan useassa eri lehdessä, kenties jopa seitsemässä lehdessä ja mahdollisesti niiden nettisivuilla, se vähentää rajusti arvostelujen ja arvosteltavien kirjojen määrää. Arvostelijoiden määrä romahtaa murto-osaan nykyisestä.
Käynnissä ovat kritiikin murskajaiset, jonka vaikutuksia koko suomalaiseen kirjallisuuteen voi vain arvailla. Monet kirja-alan toimijat ovat uudistuksesta täysin tietämättömiä. Kun olen kertonut asiasta kirjailijoille ja kustantajille, reaktiot ovat vaihdelleet järkytyksestä ja tuohtumuksesta halveksuntaan.
Lisää järkytyksiä on luvassa. Luen saamastani viestistä, että Etelä-Suomen Sanomat ”tulee jollakin aikataululla ottamaan myös kaikki kirja-arvionsa Savon Sanomien kautta”.
Siis Savon Sanomat päättää, mitä arvosteluja muut lehdet julkaisevat kulttuurisivuillaan! Eikö yhtään edes hävetä?
Päijät-Hämeen freelancereista Savon Sanomien rinkiin mahtuu ehkä yksi. Niin iljettävään kisaan en halua.
Olen ylpeä potkuistani.
Heikki Saure
kirjailija, toimittaja ja entinen kriitikko
Lahti